Sivut

perjantai 30. joulukuuta 2016

Arkkitehdin valinta ja unelmatalon perusteet

Kun kävi selväksi, että ihan ite ei sittenkään osata suunnitella taloa, johon tulisi useita vähän epätavallisia ratkaisuja, päätettiin palkata ihkaoikea arkkitehti.

Tarjoukset pyydettiin kolmelta arkkitehdiltä, kaikki pientalojen suunnitteluun erikoistuneita naisia. Yhtä kiinnosti niin paljon, että sähköpostilla piti vastausta oikein useampaan kertaan kysellä vastauksen aina vain viipyessä. Muutenkaan ei vaikuttanut kovin järjestelmälliseltä, ja hintakin oli selvästi korkein tarjouksista. Kaksi arkkitehtiä tavattiin, ja molemmat oltaisiin voitu kyllä palkata. Toinen vaikutti kyllä erittäin tehokkaalta ja pätevältä, mutta toisen kanssa jotenkin vain synkkasi paremmin. Päädyimme siis Maija Tolmuseen, jonka kanssa ollaan pari kertaa ehditty palaveerata, ja ensimmäisiä luonnoksia talosta odotellaan nyt innolla.

Minullahan oli todella paljon toiveita, vaatimuksia ja omia ideoita (sen 30 vuoden suunnittelun ansiosta!), ja ilokseni Maija ottikin kaikki innostuneesti vastaan. Olin jo itsekin jonkinlaisen pohjan (parikin eri versiota) suunnitellut Sweet Home -ohjelmalla, ja niitä Maijan kanssa sitten syynättiin.

Tähän voisin listata ne perustavat toiveet, mitä meillä talolle on. Yksityiskohtaisempia juttuja sitten myöhemmin.

- kaksi kerrosta
- korkea olohuone + ruokailutila
- iso avokeittiö + ruokakomero
- alakertaan vanhempien makuuhuone (+ vaatehuone + oma vessa)
- avara eteinen
- kuraeteinen, jonka viereen iso kodinhoitohuone (+ vaatehuone)
- saunatilat alakertaan (kylpyamme olis ihana, muttei pakollinen)
- suora lasikaiteinen portaikko
- yläkertaan kaksi makuuhuonetta (+ vaatehuoneet), työ/vierashuone, vaatehuone/varasto ja kylpyhuone suihkulla
- yläkertaan myös "monitoimihuone", joka toimii kotiteatterina, kuntoilutilana, oleskeluhuoneena, musiikkihuoneena, ja jonne pitää saada myös miehelle perhonsidontanurkka

- autotalli kahdelle autolle + varastotilaa talon välittömään läheisyyteen (olisin halunnut talon yhteyteen, mutta rakennusala ei antanut myöden), mielellään niin, että katos yhdistää talon ja tallin
- iso terassi, josta osa lasitettu
- terassille uima-allas (!)

Noita vaatehuoneita/varastoja piisaa, koska vihaan yli kaiken sitä, että tavaroille ei ole säilytyspaikkaa! Olen jo tehnyt listoja kaikista kamoista, joille ei nykyisessä kodissa löydy säilytyspaikkaa, niin saan sitten miettiä jo valmiiksi, mihin nekin järjestelmällisesti säilötään. :) Unelmissani minulla on varasto, jossa kaikki on aakkosjärjestyksessä tai ainakin melkein!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti